VÄITÖSTUTKIMUS AUTTIN NEIDEISTÄ

YTM Mervi Auttin väitöskirjan "ETSIMESSÄ NEITIKULTTUURI. 1900-luvun alun
valokuvaajanaisia Rovaniemellä" tarkastustilaisuus pidettiin 8.5.2010.

Työn taiteellinen osuus oli nähtävissä 8.5.2010:

Auttin neidit -valokuvanäyttelyn taltiointi F-talon ala-aulassa ja

Vastaväittäjänä toimi dosentti Tutta Palin ja kustoksena professori Marja
Tuominen.

VÄITÖSTUTKIMUKSEN TIIVISTELMÄ

ETSIMESSÄ NEITIKULTTUURI
1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä

Väitöskirjani on monitieteinen sekä taiteiden ja tieteiden välinen tutkimus
rovaniemeläisistä valokuvaajasisaruksista Lyyli (1898-1950) ja Hanna
Auttista (1901-1996), joita kutsuttiin Auttin neideiksi. Lähteenäni ovat
heistä otetut albumivalokuvat ja heidän itsensä ottamat kuvat. Tutkin
valokuvien kautta ilmenevää elämää mikrohistoriallisella otteella eri
keinoin: tutkimustekstinä, valokuvanäyttelynä ja historiallisena
dokumenttielokuvana. Niiden yhteisenä nimittäjänä on visuaalisuus.

Valokuvaus oli 1900-luvun alussa vielä suhteellisen uusi innovaatio,
modernin ilmaus, ja sen eri tehtävissä toimiminen antoi naisille tilaa
ennalta määriteltyjen sosiaalisten kuvioiden purkamiseen. Ammatti emansipoi
valokuvaajanaisia myös liikkumisen suhteen. Muutoksessa oleva Rovaniemi, "ei
kylä eikä kaupunki", antoi Auttin neideillekin mahdollisuuden monien
epäsovinnaisten valokuvien ottamiseen. He olivat mikrohistorian esiin
nostamia tyypillisiä poikkeuksia, vaikka valokuvaajan ammatin harjoittaminen
sinänsä ei tuohon aikaan ollut naisille poikkeuksellista. Näen valokuvaajan
ja valokuvaamoapulaisen työn yhtenä aikakauden naisammateista
sairaanhoitajattarien, opettajattarien, postineitien ja piikojen rinnalla.

Pohtiessani niitä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia reunaehtoja, joiden
mukaan eritoten ylä- ja keskiluokkaisten, porvariskulttuuriin kuuluvien,
naimattomien naisten oletettiin toimivan, painottui menneisyydessä eläneissä
sukulaisnaisissa ammatin lisäksi juuri heidän siviilisäätynsä. Laajennan sen
neitikulttuuriksi kaikkine mahdollisuuksineen mutta myös siihen kohdistuvine
vastustuksineen. Positiivisimmillaan neitikulttuuri avasi naisten
mahdollisuuksia riippumattomuuteen itsemääräämisoikeuteen. Naisten
naimattomuuden yhteydessä voi puhua moniulotteisesta käsitteestä vapaus -
joka tosin oli diskurssien rajaamaa ja säätelemää. Neitikulttuurissa elävät
olivat välitilassa, joka piti sisällään monia uusia toiminnan tiloja, myös
vastarinnan, mahdollisuuksia.

Auttin neidit olivat niin kutsuttuja uusia naisia, ja heidän valokuvistaan
välittyvät viestit purkavat pohjoiseen yleisesti liitettyä käsitystä
perifeerisyyttä ja takapajuisuudesta. Ne haastavat ja täydentävät kuvaa
pohjoisen keskuksen kulttuurista. Paikallisesti kuvat purkavat Lapin sodan
kollektiiviseen muistiin piirtämiä ikonisia kliseitä, menneisyyden näkemistä
ahdistavina raunioina.

Mervi Autti

Auttin neidit

Lyyli ja Hanna Autti, 1920-luku
Kuva: Lapin maakuntamuseon kokoelmat

auttin neidit

Lyyli ja Hanna Autti Rovaniemellä 1929
Kuva: Rovaniemen Valokuvaamo / Lapin maakuntamuseon kokoelmat

auttin neidit

Hanna (vas.) ja Lyyli Pöyliövaarassa 1925
Kuva: Yksityiskokoelmasta

auttin neidit

Hanna vas. ja Lyyli Autti 1929 valokuvaamonsa edessä
Kuva: Rovaniemen Valokuvaamo / Lapin maakuntamuseon kokoelmat

 

Kuvat : http://www.hdpfilms.com/press/