Auttin sukuseuran säännöt

1. § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Auttin sukuseura ry, jonka kotipaikka on Rovaniemen kaupunki ja toimialue koko maa. Sukuseura on perustettu Auttissa 7.8.1993. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi.

2. § Tarkoitus ja toiminta

Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnnetta jäsentensa keskuudessa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura pyrkii
- järjestämään yhteisiä kokouksia, sukupäiviä, retkiä ja muita seuran toimintaan liittyviä tilaisuuksia
- keräämään ja arkistoimaan sukua koskevaa tietoutta sekä saattamaan sitä jäsentensä tietoon
- harjoittamaan sukuseuran tarkoitusperiä edistävää julkaisutoimintaa sekä
- pitämään luetteloa jäsenistä.

Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan testamentattua tai lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia. Seura voi myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.

3. § Jäsenet

Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta polveutuu Auttin suvusta tai on avioliiton kautta sukuun liittynyt. Suvun esivanhemmat ovat Juho Juhonpoika (1808—1875) ja Kaisa (1807—1861) Ingeröinen.

Sukuseuran jäsenet hyväksyy sukuneuvosto.
Jäsenellä on oikeus erota sukuseurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti sukuneuvostolle tai sen esimiehelle taikka ilmoittamalla eroamisesta sukuseuran kokouksessa.

Varsinaisilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää sukukokous. Sukuneuvosto voi myöntää vapautuksen jäsenmaksusta korkean iän, sairauden tai muun vastaavan syyn aiheuttaman maksykyvyn heikentymisen perusteella.

Sukuseuran ainaisjäseneksi katsotaan jäsen, joka yhdellä kertaa suorittaa jäsenmaksun kymmenkertaisena.

Seuran jäsenen alle 18-vuotiaat lapset voivat liittyä seuraan nuorisojäseninä, jotka ovat vapaat jäsenmaksusta ja joilla ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa.
Sukuneuvoston esityksestä sukukokous voi kutsua sukuseuran kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa.
Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksusta.

Sukuseuran jäsenluetteloa pitää sukuneuvosto.

4. § Sukuneuvosto

Sukuseuran asioita sen hallituksena hoitaa sukuneuvosto, joka valitaan vuosikokouksessa.

Sukuneuvostoon kuuluu puheenjohtajan, jota kutsutaan esimieheksi, ja varapuheenjohtajan, jota kutsutaan varaesimieheksi, lisäksi vähintään viisi (5) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä ja heidän varajäsenensä. Jäsenet pyritään valitsemaan siten, että he edustavat tasapuolisesti kaikkia kolmea sukuhaaraa ja suvun nykyisiä asuinpaikkoja. Sukuneuvosto valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Sukuneuvoston kokoontuu esimiehen tai hänen estyneenä ollessaan varaesimiehen kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi sukuneuvoston jäsentä sitä vaatii.

Sukuneuvosto on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä, esimies tai varaesimies mukaanluettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Asian mennessä tasan ratkaisee esimiehen mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Sukuneuvoston kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa.

5. § Sukuseuran nimen kirjoittaminen

Sukuseuran nimen kirjoittaa seuran esimies tai varaesimies jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

6. § Tilit

Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi ja toimintakausi on sukukokousten välinen aika. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja sukuneuvoston vuosikertomus on annettava tilintarkastajille tarkastettavaksi viimeistään kaksi kuukautta ennen sukukokouksen pitämisajankohtaa. Tilintarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon tarkastuksesta on jätettävä sukuneuvostolle viimeistään kuukausi ennen sukukokouksen ajankohtaa.

7. § Seuran kokoukset

Seuran kokouksen kutsuu koolle sukuneuvosto. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu Rovaniemellä ilmestyvässä sanomalehdessä.

Seuran varsinainen kokous, jota näissä säännöissä kutsutaan sukukokouksiksi pidetään joka viides vuosi sukuneuvoston määräämänä päivänä huhti-syyskuun aikana.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai kun sukuneuvosto katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä sukuneuvostolta erityisesti ilmoitettua asiaa varten sitä erityisesti vaatii.

Seuran kokouksessa on jokaisella edellisen vuoden jäsenmaksunsa maksaneella varsinaisella jäsenellä ja ainais- ja kunniajäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.

Seuran päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muuten päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

8. § Sukukokous

Sukuneuvoston koollekutsumassa sukukokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus;
2. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa;
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5. esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja tilintarkastajien lausunnot sukukokousten väliseltä ajalta;
6. päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä;
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksut seuraavalle toimintakaudelle;
8. valitaan sukuneuvoston esimies, varaesimies ja muut sukuneuvoston jäsenet;
9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varatilintarkastajaa seuraavaksi toimikaudeksi;
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran sukukokoukseen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä kirjalliesti niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

9. § Sääntöjen muuttaminen ja sukuseuran purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on ilmoitettava sääntöjen muuttamisesta tai sukuseuran purkamisesta.

Sukuseuran purkautuessa seuran varat käytetään seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.